Historia

Juhannus 1947 Simunansaaressa.
Ruunavuoren näkötornissa 1945.
Rietu Malmirannanlaiturissa.

Historiaa

Retki-Toverien perustava kokous pidettiin yli seitsemänkymmentä vuotta sitten 13.3.1945 Puistokadun koululla pastori Vilho Niemisen kokoon kutsumana. Koululle saapui kymmenen retkeilytoiminnasta kiinnostunutta nuorta henkilöä. Toimintaan tuli heti mukaan paljon jäseniä ja kerhotapaamisia järjestettiin viikoittain.

Kerholaiset järjestivät yhteisiä hiihto-, patikka- ja veneretkiä luonnonkauniin Saimaan helmassa. Lisäksi toimintaa rikastutettiin liikunnallisilla peleillä kuten pesä- ja lentopallolla. Luonnossa liikkujan perustaitoja kohennettiin mm. suunnistuksen parissa niin kesällä kuin talvellakin. Yhteisten illanviettojen aikana kerrottiin tarinoita omista retkeilykokemuksista ja -välineistä. Kerho toimi ulospäin aktiivisesti osallistumalla valtakunnallisiin retkeilytapahtumiin.

Kerhon jäsenyys ennen

Toiminnan lähdettyä hyvin käyntiin kerhon jäseniksi oli paljon halukkuutta. Aivan kuka tahansa ei kuitenkaan jäseneksi päässyt, sillä edellytyksenä oli osallistuminen 15 retkelle, jonka lisäksi henkilön tuli osoittaa olevansa nuhteeton ja hyvä käytöksinen henkilö, joka oli valmis noudattamaan kerhon sääntöjä.

Majan rakentaminen alkaa

Vuonna 1951 aloitettiin kerhon oman majan rakentaminen Turponsaareen talkoovoimin. Kerholaiset purkivat Ruunavuorella sijainneen vanhan näkötornin, jonka hyvin säilyneestä puutavarasta saatiin tarpeet majan valmistamiseksi.

Alkuaikoina kerholaiset pääsivät jopa talvisin kaupungista polkupyörillä saareen, mutta myöhemmin suoritetut ruoppaukset muuttivat virtauksia niin paljon, että jään yli pyöräileminen kävi vaaralliseksi. Kesäkaudella osa kerholaisista saattoi käydä saaressa omilla veneillään, mutta monet tarvitsivat myös kuljetusapua saareen pääsemiseksi.

Kerhon oma keskimoottorivene ”Rietu” kulki 60-luvulla aikataulun mukaisesti kaupungista Turppoon ja takaisin mukanaan 10-15 kerholaista.