Ympäristön hoito

Turponsaaren Laurikkalan perinneniityn hoitoa.

Perinneniityn hoitoa Pihlajaveden Turponsaaressa

Retki-Toverit tekevät vuosittain Metsähallituksen omistamalla Pihlajaveden Turponsaarella sijaitsevalle Laurikkalan perinneniitylle talkooretkiä huolehtiakseen luonnosta tervehenkisen virkistyskäytön ohella.
Laurikkalan niitty on maakunnallisesti arvokas monipuolisen niittykasvillisuutensa ja hyönteislajistonsa vuoksi.


Perinneniityn rehevimpien osien niitto ja haravointi tehdään lauantaina 29.6.2024. Tällä toiminnalla saadaan poistettua rehevien kasvien tuottamia ravinteita, jolloin niukkaravinteisuutta tarvitsevat niittykasvit saavat elintilaa.

Koko niitty niitetään lauantaina 27.7.2024 ja jätetään viikon ajaksi kuivumaan, sekä siementämään.

Niitokset haravoidaan pois lauantaina 3.8.2024, jolloin viikon kuivumassa olleet niittykasvit ovat ehtineet siementää.

 Lisää Tapahtumat >> Vuosi 2024 - sivulla.


 
Kaupin- ja Uuraansaarien telkänpöntöt


Savonlinnan keskikaupungin edustalla sijaitseviin Kaupin- ja Uuraansaariin on Retki-Toverien toimesta laitettu vuonna 2000 telkille pönttöjä siten, että pönttöjen asukkaita pystyy seuraamaan kaupungista käsin kiikareilla. Telkkien pesintä on sujunut hyvin kulttuurimaisemassa. Telkänpöntöt huolletaan vuosittain tehtävällä huoltoretkellä.
 
Rantojen siivouksia


Retki-Toverit siivosi Turponsaaren rannat kesällä 1996 kaikesta vuosien varrella kertyneestä luontoon kuulumattomasta roskasta. Roskat toimitettiin Nousialaan jäteasemalle.
Toukokuussa 2002 Retki-Toverit siivosivat yhdessä partiolippukunta Savon Saukkojen kanssa Kaupin- ja Uuraansaaren rannat. Roskat toimitettiin kaupungin puistoosaton kanssa sovitulle vaihtolaavalle, jolla ne kulkivat jäteasemalle.